Farväl, min vän!

Ystäväni palaa tänään takaisin kotimaahansa Ruotsiin. Olo on haikea. Kenen kanssa nyt vaihdan hassunkurisia Kiina-kokemuksia? Vem ska jag nu fika med?
Ilman puutarhuriystävääni en luultavasti olisi nähnyt kaikkia niitä komeita puistoja, joissa yhdessä vierailimme.

Ystäväni innostamana olen oppinut tunnistamaan suuren joukon eksoottisia kasveja. Todisteena oppimastani yläkuvissa valkomulperipuu eli silkkiäispuu ja sen kypsä hedelmä. Juuri valkomulperipuun lehdet ovat silkkiäisperhosten toukkien herkkua. Mulperipuun kuorta liottamalla kiinalaiset keksivät ensimmäisinä paperinvalmistuksen noin 2000 vuotta sitten. Ja alakuvassa puutarhassamme hetki sitten upeasti kukkinut alpinia.

Olen seurannut vierestä kuinka ystäväni tuskailee matkalaukun pakkaamisen kanssa (20 kilon painoraja Kiinan muistoille on aivan liian vähän), odottaa innolla kotiinpaluuta ja miettii samalla kuinka nopeasti mahtaakaan iskeä halu palata takaisin Kiinaan. Itsellä tuo kaikki on edessä ihan hetken päästä. Yksi vaihe elämässä päättyy ja uusi odottaa. Jännittää, hirvittää.

Hyvää kotimatkaa, ystäväni. Toivottavasti nähdään jonain päivänä!
Ha en god resa hem, min vän. Hoppas att vi ses igen en dag!

Kiinalaisten kirjoitusmerkkien taika

Kiinalainen kirjoitus kulkee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Ensimmäisten kuvamerkkien eli piktogrammien pohjalta kehittyi vuosisatojen kuluessa lukuisia uusia kirjoitusmerkkityylejä, kunnes Qin-dynastian aikana (221-206 eaa) kehiteltiin myös arkipäivän käyttöön soveltuvampaa kirjoitustyyliä, joka muistutti jo läheisesti nykyään yleisessä käytössä olevaa kirjoitusta.

Jos ette vielä ole näistä blogikirjoituksistani huomanneet, rakastavat kiinalaiset kaikenlaisia satuja ja tarinoita. Niinpä kirjoitusmerkkien syntyynkin liittyy useita legendoja. Eräs niistä kertoo Keltaisen keisarin (taruhallitsijan, joka kiinalaisen mytologian mukaan on kaikkien Han-kiinalaisten esi-isä) erään ministerin, Chang Jien, tutkineen tarkasti ja suurella mielenkiinnolla luonnossa näkemiään lintujen jalanjälkiä sekä puiden maahan heittämiä varjokuvioita. Niiden inspiroimana hän olisi sitten alkanut piirrellä erilaisia muotoja ja kuvia ja näin olisivat syntyneet kuvamerkit.

Vaikka kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä on takanaan jo yli kolmentuhannen vuoden historia, on kalligrafia eli kirjoitusmerkkien maalaaminen itsenäisenä taiteenlajina paljon nuorempi. Ensimmäiset merkittävät nimeltä tunnetut kalligrafiamestarit löytyvät vasta noin 200-300-luvulta ajanlaskumme jälkeen. Kalligrafian historia tuntee kuitenkin monia mestareita.

Ideana kiinalaisessa kalligrafiassa on, että opiskelijat jäljentävät jotakuta vanhoista mestareista. Mestareiden siveltimen tai tussin viivaa halutaan jäljentää mahdollisimman tarkasti, jotta saavutettaisiin sama kauneus ja ilmaisuvoima.

Kalligrafi maalaa merkkejä yleensä siveltimellä tai tussilla paperille. Kalligrafin työvälineitä - sivellintä, tussia, paperia ja tussikiveä - kutsutaan työhuoneen neljäksi aarteeksi:

Hyvä sivellintekniikka on yksi kalligrafin perustaidoista, sillä kalligrafinen työ koostuu pelkästään siveltimenvedoista (sekä punaisella sinettitahnalla ja leimasimella painetusta tekijäsinetistä), ja siveltimellä tehdyn työn korjaaminen on mahdotonta. Erilaisille siveltimenvedoille on olemassa tarkat säännöt, mutta taiteilijalla on "oikeus" ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan kirjoitustapansa kautta. Viiva voi olla leveä, kapea, kuiva, kostea, nopea tai hidas. Ennen muuta siveltimenvedoissa täytyy olla qitä, elämänvoimaa.

Kalligrafista taideteosta arvioitaessa kiinnitetään huomiota muun muassa yksittäisten viivojen toteutukseen, niiden suhteisiin saman kirjoitusmerkin muihin viivoihin ja teoksessa esiintyvien kirjoitusmerkkien kokonaissommitteluun.

Kalligrafia on Kiinassa erityisen arvostettu taito ja vahvasti on esillä arkielämässäkin. Kauppojen ja katujen kyltit saattavat olla tunnettujen kalligrafien tekemiä. Monissa käyttöesineissäkin näkee koristellisia kirjoitusmerkkejä.

Alla olevat kuvat ovat erään kalligrafiataiteilijan työhuoneen viehättävältä sisäpihalta:

Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä on lähes mahdoton oppia lukemaan. Täällä ollessani olen oppinut tunnistamaan ehkä noin kymmenen merkkiä. Vaikkei merkkejä ymmärtäisikään, voi kalligrafiatöitä ja kirjoitusmerkkien estetiikkaa ihailla melkein kuin abstraktia taidetta.

Punaista

Punainen väri on kuulunut kiinalaiseen kulttuuriin jo kauan ennen kuin maan sosialistinen lähimenneisyys antoi värille oman lisämerkityksensä.

Kiinassa punainen (hóng) liitetään kaikkiin elämän positiivisiin puoliin. Punainen merkitsee onnea, hyvinvointia vaurautta ja voimaa. Punainen on maskuliininen yangin, tulen, auringon, etelän, kesän, aktiivisuuden ja onnellisuuden väri.

Kiinalaisen uudenvuoden värit ovat punainen ja kulta:

Punainen on myös ilon väri. Kiinalainen morsian pukeutuu punaiseen ja kävelee punaista mattoa pitkin. Toinen morsiamen punaisista kengistä heitetään hääyöksi katolle onnellisuuden symbolina. Tosin Hollywoodin vaikutuksesta yhä useampi morsian pukeutuu hääpäivänään valkoiseen pukuun ja huntuun ja vasta seuraavana päivänä punaiseen. Lapsen synnyttyä naapurit tuovat parille punaisiksi maalattuja munia.

Punaisen uskotaan pitävän kaikki paha loitolla, ja punainen on hyvän onnen symboli. Myös alla olevassa kuvassa oven vinoneliön kirjoitusmerkki tarkoittaa onnea:

Kiinalaiset rakastavat punaisia kukkia:

Muinoin Kiinassa punainen ja keltainen väri oli varattu vain keisarin, ylimystön ja virkamiesten vaatteisiin. Punainen parta oli aikoinaan voiman ja urhoollisuuden merkki. Punainen liittyy vereen ja veri on elämänneste. Esihistoriallisessa Kiinassa ruumiit maalattiinkin punaisella pigmentillä, jotta niiden elinvoima säilyisi.

Tuokohan punaisten herkkujen syöminen onnea?

Ainakin vatsa on onnellinen.

Teeostoksilla

Kuten jo aikaisemmin (maaliskuussa) kirjoitin, juovat kiinalaiset hurjia määriä teetä. Teetä voi ostaa mistä tahansa ruokakaupasta, mutta mukavinta kaupanteko on teemarketissa. Suurissa marketeissa on pitkien käytävien varsilla monia pieniä teeputiikkeja sekä putiikkeja, jotka myyvät kaikkea mahdollista teehen liittyvää: pannuja, kuppeja, kannuja, tarjottimia, siivilöitä, säilytysastioita...

Parasta pienissä teeputiikeissa on kuitenkin palvelu.

Asiakas istutetaan pienen pöydän ääreen seuraamaan kuinka tee huuhdellaan ja haudutetaan monimutkaisin seremonioin asiakkaan silmien alla. Eri teelaatuja maistellaan yhdessä kauan ja hartaasti ja niiden väriä ja tuoksua ihaillaan. Juuri kun olet pitkien harkintojen jälkeen päättänyt mitä haluat ostaa, kaivaa myyjä jostain vielä yhden ja takuulla paremman teen, jota ehdottomasti pitää maistaa.

Vaikkei asiakkaalla ja myyjällä yhteistä kieltä juuri olisikaan, oppii asiakas nopeasti kaksi kaikkein tärkeintä sanaa: chá hao (tee hyvä).

Kaikki teelaadut valmistetaan teepensaan, Camellia sinensis, lehdistä, mutta silti erilaisia teelaatuja on valtava määrä. Hapettumisen asteen perusteella teelaadut voi karkeasti jakaa hapetettuun mustaan teehen, osittain hapetettuun wulong-teehen ja hapettamattomaan vihreään teehen. Valmistusprosessin loputtua tee voi olla vihreää, valkoista, keltaista, sinivihreää, punaista tai mustaa.

Kiinalaiset suosivat vihreää teetä, mutta musta pu'er-tee on kuitenkin arvostetuin teelaatu. Kiinalaiset myös pitävät pu'er-teetä vihreää teetä terveellisempänä. Useimmiten pu'er-tee tiivistetään höyryttämällä kakuiksi, ja se on ainoa tee, joka paranee ja kallistuu vanhetessaan. Pu'er-tee ei ole samaa kuin Suomessa myytävä musta tee, joka Kiinassa tunnetaan punaisena teenä.

Myyjän persoonalla on myös merkitystä kauppoja tehtäessä. (Alla olevassa kuvassa hymyilevän myyjän takana on kallisarvoisia pu'er-kakkuja.) Jos yhteinen kieli löytyy, saa myyjältä myös tärkeää tietoa teestä: mistä tee tulee, mitä vaivoja se parantaa, kuinka lehdet huuhdellaan ja haudutetaan sekä kuinka kuumaa veden tulee olla.

Jos aiemmin luulit teen keittämisen olevan helppoa, huomaat pian tehneesi kaiken, jopa veden keittämisen, väärin.

Teemyyjän työvälineitä:

Laskukone on tärkeä työväline, jolla voi kiinaa ymmärtämättömälle asiakkaalle näyttää teen hinnan:

Muutamaa eri teelaatua maisteltuaan asiakas on polttanut kielensä, ei enää erota hyvää teetä huonosta ja on valmis ostamaan mitä tahansa päästäkseen vessaan.

Viikonloppu Hong Kongissa

Olemme vierailleet Hong Kongissa useasti tämän Kiina-vuotemme aikana. Kaupunki on toiminut meille eräänlaisena pakopaikkana, kun kiinalainen elämänmeno mantereen puolella on alkanut ahdistaa. Hong Kongissa kokee pääsevänsä edes hetkeksi länsimaisen sivistyksen pariin, mutta sieltä on myös mukava palata arkisen kotikaupunkimme kaaokseen.

Tällä kertaa vietimme pitkän viikonlopun Hong Kongissa sillä ajatuksella, että tämä saattaa hyvinkin olla viimeinen käyntimme tässä kaupungissa. Ainakin viimeinen ennen Suomeen paluuta.

Hotellimme sijaitsi ihan jyrkkämäkisen Mid-Levelsin pitkien liukuportaiden yläpäässä, joten saimme nauttia komeista maisemista ja lukuisista reissuista liukuportaita ylös ja alas.

Kuopuksemme on ihaillut, tutkinut, piirtänyt, suunnitellut ja rakentanut pilvenpiirtäjiä jo kolmevuotiaasta, joten ei ole mikään ihme, että Hong Kongista on tullut yksi hänen lempikaupungeistaan.

Tässä huimaava pilvenpiirtäjänäkymä hotellihuoneemme ikkunasta:

Viikonloppuumme mahtui myös jotakin uutta. Kävimme nimittäin Lantaun saarella Po Linin, "kallisarvoisen lootuksen", buddhalaisluostarissa. Luostarin varsinainen nähtävyys on valtava Tian Tan Buddha.







Buddha hallitsee aluetta korkealta kivijalustaltaan, jonne päästäkseen pitää nousta melkein kolmesataa porrasta. Yli 30 asteen helle sai jo muutaman porrasaskelman jälkeen paidanselkämyksen hiestä märäksi.






Suuren Buddhan pronssipatsas valmistui vuonna 1993 kahdentoista vuoden rakennusurakan jälkeen. Patsas on 34 metriä korkea, ja se on yksi maailman suurimmista istuvaa Buddhaa esittävistä veistoksista. Buddha istuu lootuksenlehdistä tehdyllä valtaistumella, joka buddhalaisuudessa symboloi puhtautta. Käännetty hakaristi Buddhan rinnassa on buddhalaisuuden pyhä merkki. Buddhan sisällä säilytetään itse Buddhasta peräisin olevaa pyhäinjäännöstä, hammasta kristallirasiassa.







Myös näkymä Suuren Buddhan jalkojen juurelta alas Lantaun laaksoihin oli hikisen kiipeämisen arvoinen.






Perinteinen riisinviljelijän hattu suojasi tehokkaasti kuopusta paahtavalta auringolta:






Lantaun saaren eristyneisyys houkutteli buddhalaismunkkeja 1900-luvun alussa. Po Linin luostari vakiintui pyhiinvaelluskohteeksi 1920-luvulla, jolloin nimitettiin luostarin ensimmäinen apotti.

Päätemppelin kolme isoa kultaista Buddhan kuvaa:






Suitsukkeiden käry temppelin pihalla kirveli silmiä ja kutitti kurkkua:






Vaikka Po Linin Suuri Buddha houkutteleekin luokseen valtavan määrän turisteja joka päivä, on luostari kuitenkin onnistunut säilyttämään seesteisen ja rauhallisen ilmapiirin.








Ehdimme viikonlopun aikana vielä viimeisen kerran ja haikein mielin matkustaa Star Ferryllä Hong Kongista Kowlooniin ja takaisin:

ja ihmetellä äänekkäitä naislaumoja, kun sadat lähinnä kotiapulaisina työskentelevät filippiiniläis- ja indonesialaisnaiset nauttivat viikon ainoasta vapaapäivästään valtaamalla Centralin alueen:

Nautimme myös jo perinteiseksi muodostuneen herkullisen ja täyttävän aamiaisen Flying Panissa:

Mukava viikonloppu.