sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Punaista

Punainen väri on kuulunut kiinalaiseen kulttuuriin jo kauan ennen kuin maan sosialistinen lähimenneisyys antoi värille oman lisämerkityksensä.































Kiinassa punainen (hóng) liitetään kaikkiin elämän positiivisiin puoliin. Punainen merkitsee onnea, hyvinvointia vaurautta ja voimaa. Punainen on maskuliininen yangin, tulen, auringon, etelän, kesän, aktiivisuuden ja onnellisuuden väri.


Kiinalaisen uudenvuoden värit ovat punainen ja kulta:



























































Punainen on myös ilon väri. Kiinalainen morsian pukeutuu punaiseen ja kävelee punaista mattoa pitkin. Toinen morsiamen punaisista kengistä heitetään hääyöksi katolle onnellisuuden symbolina. Tosin Hollywoodin vaikutuksesta yhä useampi morsian pukeutuu hääpäivänään valkoiseen pukuun ja huntuun ja vasta seuraavana päivänä punaiseen. Lapsen synnyttyä naapurit tuovat parille punaisiksi maalattuja munia.

Punaisen uskotaan pitävän kaikki paha loitolla, ja punainen on hyvän onnen symboli. Myös alla olevassa kuvassa oven vinoneliön kirjoitusmerkki tarkoittaa onnea:










































Kiinalaiset rakastavat punaisia kukkia:









Muinoin Kiinassa punainen ja keltainen väri oli varattu vain keisarin, ylimystön ja virkamiesten vaatteisiin. Punainen parta oli aikoinaan voiman ja urhoollisuuden merkki. Punainen liittyy vereen ja veri on elämänneste. Esihistoriallisessa Kiinassa ruumiit maalattiinkin punaisella pigmentillä, jotta niiden elinvoima säilyisi.
























































































Tuokohan punaisten herkkujen syöminen onnea?



















































































































Ainakin vatsa on onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti