keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Muurilla

Vietimme vappulomallamme Pekingissä neljä ja puoli päivää ja niihin päiviin piti mahduttaa melkoinen määrä nähtävyyksiä.

Mao Zedong on kuulemma sanonut, että mies on tosi mies vasta kun on kiivennyt Kiinan muurille, joten suuntasimme tietenkin heti ensimmäisenä päivänä muurille. Harmiksemme ilma oli sakeanaan Pekingin keväälle tyypillistä hiekkamyrskyä, joten ottamani valokuvat ovat aika harmaita. Sää ei kuitenkaan haitannut meidän muurielämystämme.





Tässä vähän muurin rakentamisen historiaa:

Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huang määräsi vuonna 221 eaa. Kiinan muurin rakennettavaksi. Muurin oli tarkoitus pitää viholliset, ennen kaikkea mongolit, loitolla imperiumista. Puolustustehtävän lisäksi muuri symboloi keisarin valtaa ja voimaa.

Muuria tuotiin rakentamaan rikollisia, toisinajattelijoita ja maatyöläisiä. Kaikkiaan noin miljoonan ihmisen arvioidaan osallistuneen yötä päivää pakkotyöhön. Muuria rakennettiin kilometrin päivävauhtia ja monet käyttivät työhön loppuelämänsä. Epäilläänkin, että jokaista muurin askelmaa kohden on yksi muurin rakentaja haudattu muurin uumeniin.

Qin-dynastiaa seurannut Han-dynastia rakennutti muuriin lukuisia torneja, joihin sytytettiin varoitustulet ilmoittamaan vihollisista. Suurin muurinrakentajadynastia oli kuitenkin Ming-dynastia, joka hallitsi Kiinaa vuosina 1386-1644. Muuri saikin nykyisen, yli 6000 km pitkän muotonsa juuri Ming-dynastian aikana.

Me matkasimme noin 80 kilometrin päähän Pekingistä, Badalingiin, Ming-dynastian rakennuttamaan muurin suosituimpaan osaan. Badalingin korkein kohta on Beibalou, joka on noin 1015 metriä merenpinnan yläpuolella.





Muuri kiemurtelee maaston mukaan rinteitä ylös ja alas kuin lohikäärme, ja kapuaminen oli paikkapaikoin melko rankkaa.




























































Onneksi ison osan matkasta huipulle pääsi köysirataa pitkin. Tosin kyyti oli kyllä aika pelottava.
























































































Vaikka Kiinan muuria ei ehkä voikaan nähdä avaruudesta käsin, oli muuria pitkin kulkeminen joka tapauksessa upea kokemus.





























































Korkealla viileässä ilmassa pääsimme vielä ihailemaan villien kirsikkapuiden viimeisiä kukkia:
































Ja tässä matkamuistomyymälän houkutusten uhrit...


































4 kommenttia:

  1. Ihanat lippikset!!!! :)

    Anne K-S

    VastaaPoista
  2. Juu, onhan ne ihan hauskat, kunhan ei tarkastele työn laatua ihan lähietäisyydeltä...

    VastaaPoista
  3. Kiitos historiapläjäyksestä! Ihana kyllä lukea tätä sun blogia, oppii joka kerta jotakin uutta :)
    -kaisa-

    VastaaPoista
  4. Pakko myöntää, etten ole minäkään aina ihan hereillä historiantunneilla ollut, eli kaikki tämä tieto on näillä reissuilla kerätty. Ja koska pää on edelleen aika hatara, pitää esiin kaivetut faktat kirjata muistiin. Hauska kuulla, että nää historiapläjäykset (hyvä kuvaus!) kiinnostaa, sillä lisää historiaa on luvassa seuraavassa päivityksessä...

    VastaaPoista