sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lahja ystävältä

Ystäväni toi minulle Hong Kongista jotain hauskaa. Arvaatko mikä tämä on?
































Muistatko Disneyn piirretyn elokuvan Mulanista? Mulan kätki sotaan lähtiessään vaatteisiinsa tällaisen heinäsirkkahäkin heinäsirkkoineen tuomaan onnea.

Alkuperäisen runon Hua Mulanista kirjoitti Zhi Jiang jo vuonna 568. Teksti on kuitenkin aikojen kuluessa kadonnut. Nykyisin yleisesti luettu versio on peräisin Song-dynastian ajalta 1100-luvulta. Tarina ei mainitse heinäsirkkahäkkejä, joten häkki lienee Disneyn oma lisäys, mutta on totta, että maaseudulla lapset edelleen keräävät näihin häkkeihin sirkkoja lemmikeiksi ja niiden sirityksen uskotaan tuovan onnea.



Tässä vielä tiivistetysti Hua Mulanin kiinalainen tarina:

Kiinassa eli aikoinaan nuori tyttö, joka perheensä ainoana lapsena päätti pukeutua pojaksi, liittyä armeijaan ja lähteä sotaan pelastaakseen vanhan isänsä joutumasta sotaan. Mulan kulkee armeijan mukana kokonaiset kaksitoista vuotta onnistuen salaamaan sukupuolensa. Mulan ansioituu sotilaana ja hänet nimitetään jopa kenraaliksi. Kun keisari kysyy, mitä Mulan haluaa palkkioksi hyvin suoritetusta työstään, tämä vastaa, "nopean ratsun, joka vie minut kotiin." Kotiin päästyään Mulan vihdoin paljastaa sotilastovereilleen olevansa nainen.




Toinen tuliainen:

Mies sai työkaveriltaan komean terrakottasoturin.































Työkaveri on kotoisin Xi'anista, kaupungista, joka on kuuluisa yhdistyneen Kiinan ensimmäisen keisarin, Qin Shi Huangdin, itselleen rakennuttamasta mausoleumista ja varsinkin mausoleumia vartioivasta 8099 terrakottahahmon armeijasta.

Meillä oli vakaana aikomuksena käydä Xi'anissa vielä ennen Suomeen paluuta, mutta nyt on todettava, että vuosi on lyhyt aika ja Kiina on iso maa. Kaikkea ei millään ehdi nähdä vaikka kuinka haluaisi. Ja pitäähän jotain jättää seuraavaan kertaan.

Tämä soturi pitäisi kuitenkin saada jotenkin kuljetettua ehjänä Suomeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti