sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Sichuanin tulisia makuja

Kiinalaisen keittiön herkut voivat olla hyvinkin erilaisia riippuen siitä, minkä maakunnan ruokakulttuuria ne edustavat. Kotikaupunkimme kuuluu Guangdongin maakuntaan. Kiinalaisten mukaan Guangdongissa syödään kaikkea mikä kävelee, ryömii, lentää tai ui ja sen olemme kyllä huomanneet. Koska Guangdong on rannikolla, täällä suositaan varsinkin kaloja ja muita mereneläviä.

Tänään herkuttelimme kuitenkin Sichuanin maakunnan herkuilla. Tässä Miao Shi Chuan Cai -ravintolan henkilökunnan joka-aamuinen yhteishetki/käskynjako ennen ravintolan aukeamista:



























































Sichuan sijaitsee sisämaassa ja se tunnetaan tulisesta ruuastaan. Chiliä, valkosipulia ja sichuaninpippuria käytetään säästelemättä.


Ensimmäiseksi herkuttelimme chilillä, valkosipulilla ja purjolla maustetuilla katkaravuilla. Tulista ja hyvää.































Jäljelle jäi vain pyrstöjä.































Tunnetuin sichuanilainen ruoka lienee kanaa kung pao. Sitä siis seuraavaksi. Huomaa punaisten chilien määrä.



























































Sichuanin maakunnan järvistä ja joista saadaan kalaa. Tässä ehkä erikoisin koskaan näkemäni kalaruoka, upeasti paloiteltu, taikinakuoressa uppopaistettu ja hapanimeläkastikkeen kanssa tarjoiltu käpykala:































Lisäksi maistelimme kukkakaali-paprika-chili-possu-wokkia:































paistettua munakoisoa ja suolakalaa:































sekä riisiä tulisuutta lieventämään:































Kuopuksemme on tottunut melko tuliseen ruokaan, mutta sichuanin herkut olivat kyllä jo siinä rajoilla, että maistuuko. Selvittiin kuitenkin hengissä, ja nyt voi jo hymyillä. Muitakin perheenjäseniä hymyilyttää, sillä ruoka oli todella hyvää.































Hymyyn oli muutenkin syytä, sillä kotona odotti pääsiäisen paras herkku. Kiitos siitä Suomenlinnaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti