tiistai 5. huhtikuuta 2011

Qingming-juhla

Kiinalaisessa kalenterissa lohikäärmeen kuukausi alkaa huhtikuun viidentenä päivänä, eli juuri tänään. Ajankohta tunnetaan nimellä Qingming eli puhtaan kirkkauden päivä. Tänään juhlitaan myöhäiskevään alkamista, aikaa jolloin kasvit uhkuvat uutta elämää ja päivät ovat valoisampia. Tänä vuonna Qingming-juhla on ensimmäistä kertaa kansallinen lomapäivä.

Tässä perhe Qingming-päivänä kukkivien mangopuiden varjossa:































Qingming-juhlaa kutsutaan myös "hautojenlakaisujuhlaksi", sillä se on kevään lisäksi esi-isien kunnioittamiselle omistettu vuotuinen juhla. Jälkipolvien velvollisuus on Qingming-juhlapäivänä käydä puhdistamassa ja kunnostamassa suvun haudat. Nuoret ja vanhat suvun jäsenet kokoontuvat silloin esi-isien haudoille rukoilemaan ja antamaan uhrilahjoja.

Jos ei ole mahdollisuutta matkustaa haudoille, voi esi-isiä muistaa vaikka temppelin luo rakennetulla alttarilla. Tässä esi-isiä lahjotaan remontissa olevan Tian Hou-temppelin ulkopuolella:



























































Esi-isien sielut pidetään tyytyväisinä polttamalla suitsukkeita ja antamalla ruokalahjoja, hedelmiä tai kukkia. Uhrilahjana poltetaan myös "sielurahaa" tai "hautarahaa", eli paperista leikkirahaa. Savun kohotessa ylöspäin ja haihtuessa ilmaan sen ajatellaan yltävän esi-isien luokse. Näin taataan esi-isille yhtä mukavat oltavat kuin meillä täällä elävien maailmassa.
































Suitsukkeiden ja leikkirahojen myynti on tietenkin jonkun elinkeino:



























































Tässä Hellbankin tuhatlappusnipun ylpeä omistaja:







































Qingming-juhlalla on myös varjopuolensa, sillä ilmojen lämpeneminen ja kuivuus kasvattavat maastopalojen riskiä. Hautojenlakaisujuhlan aikaan sattuukin kuulemma tavallista enemmän palovahinkoja. Viime vuonna rekisteröitiin 1400, ja edellisenä vuonna jopa 2300, juhlan vietosta aiheutunutta maastopaloa.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, että siellä juhlistetaan myöhäiskevättä, täällä kun ei ole koittanut vielä varhaiskevätkään :) juuri vihmoo ikkunan takana RÄNTÄÄ!!! Ja lunta on maassa vaikka muillekin talville jakaa.
    Anne K.

    VastaaPoista
  2. Juu, täällä nämä myöhäiskevään kelit alkavat jo muistuttaa Suomen kesäkelejä, siis niitä hellekesän kelejä...
    Tsemppiä Anne! Kyllä se kesä sinnekin koittaa. Ehkä me tuodaan se täältä tullessamme...
    Terkkuja perheelle!

    VastaaPoista