lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kevät






























Kevään tulon huomaa täälläkin. Viileämmän jakson, siis talven, jälkeen sää lämpenee, lintujen laulu raikuu ja puut ja pensaat kukkivat. Myös kaikenlaiset ötökät ryömivät esiin koloistaan.

Olen kulkenut puistoissa ja puutarhoissa ruotsalaisen puutarhuriystäväni kanssa. Hänen innostamanaan olen tarkkaillut kasveja, varsinkin kukkivia, ja ajattelin näin Qingmingin ja kevään kunniaksi esitellä niistä muutaman. Yläkuvassa ihana magnolia, joka ehti pudottaa lähes kaikki kukkansa ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle.

Ja tässä puutarhassamme kukkiva granaattiomena:































Pihassamme kukkii myös tuoksuoliivi, joka levittää huumaavaa tuoksuaan varsinkin iltaisin. Tuoksuoliivin kukista saa vihreän tai mustan teen kanssa haudutettuna hyvältä tuoksuvaa teetä. Kukkia käytetään maustamaan myös hilloja, kakkuja, keittoja ja liköörejä. Oliivin kanssa tällä ei kuitenkaan ole muuta yhteistä kuin nimi.































Valtavan kokoinen puuvillapuu on komea ilmestys. Sen suuret kukat kukkivat magnolian tavoin jo ennen lehtien puhkeamista. Kiinassa uskotaan, että kun puuvillapuu on pudottanut kaikki kukkansa, alkavat helteet.



























































Puuvillapuun kukkia kuivataan ja niitä käytetään keittoihin ja tietenkin teen maustamiseen. Puun hedelmien pumpulimaista sisusta on käytetty puuvillan korvikkeena, siitä siis nimi. Tässä oranssikukkainen versio puuvillapuusta:































Lähiympäristössä kukkivat myös cassiat:































ja mangopuut:































Vesijambolaani eli ruusuomena on kohta jo kukkinut. Pian siihen kasvaa hedelmä, joka ei kuulemma lainkaan maistu omenalle ja muodoltaankin muistuttaa lähinnä päärynää. Ruusuomena -nimen vesijambolaani onkin saanut ruusuisesta tuoksustaan, ja sen hedelmiä liottamalla saadaan "ruusuvettä". Hedelmän syöminen parantaa kuulemma hikan.































Hong Kongin orkideapuuksikin kutsutun bauhinian kukka on Hong Kongin lipussa ja kolikoissa.



























































Kiinalaiset kutsuvat ikivihreän bauhinian sydäntä muistuttavaa lehteä "älykkääksi lehdeksi" ja pitävät sitä älykkyyden symbolina. Opiskelijat tekevät bauhinian lehdistä kirjanmerkkejä, jotta lehdet toisivat onnea opintoihin. Tässä bauhinian lehti esikoisen kirjanmerkkinä:





























Kirjan oppiaine on muuten PDCP, eli personal developement and career planning...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti