Yllätys

Olemme asuneet täällä viisi kuukautta (mies jo seitsemän), joten voisi luulla, että lähikorttelit olisivat tulleet tutuiksi. Kiina onnistuu kuitenkin edelleen yllättämään. Tällä kertaa positiivisesti.

Kuljimme parin korttelin päässä kotoamme sijaitsevaa tuttua katua katsellen vihannesmyyjien tarjontaa, kunnes...

... päätimme kääntyä tutusta kadunkulmasta vielä kerran kulman taakse, jolloin...

... päädyimme kalatorille, jonka olemassaolosta meillä ei ollut hajuakaan.

Tarjolla oli toinen toistaan erikoisemman näköisiä kaloja, simpukoita, ostereita, sammakoita, käärmeitä, ankeriaita, kilpikonnia ja jopa krokotiilejä.  Tuoreuden takaamiseksi iso osa uiskenteli vielä elävänä muovisissa saaveissa.

Kalahallin ulkopuolella oli myynnissä eläviä kanoja, kyyhkysiä, hanhia, ankkoja...

Markkinatunnelma oli iloisen kaoottinen.

Ystävänpäivänä

Katseltuani uteliaana tilastoja huomasin, että blogini kautta on Kiinaan kurkistettu jo reilusti yli kaksi tuhatta kertaa! Määrä tuntuu todella hurjalta ja ilahduttaa kovasti bloginpitäjää.


Siispä kiitos ja hyvää ystävänpäivää kaikille kurkistaneille!

Tokio

Kolmen päivän ajan kiertelimme hämmästelemässä Tokion värikkyyttä, ihmispaljoutta ja valtavan metroverkoston toimivuutta.

Kuopus ikuistaa näkymää Tokion kaupungintalon 45. kerroksen näköalatasanteelta:

Shibuyan asemalla kävimme silittämässä Hachiko-koiraa. Kuva on yksi esikoisen yli yhdeksästäsadasta japaninmatkallamme otetusta kuvasta.

Hatciko tuli aikoinaan joka päivä Shibuyan rautatieasemalle odottamaan isäntäänsä, Tokion yliopiston professoria. Kun sen isäntä kuoli kesken työpäivän, palasi Hachiko uskollisesti asemalle odottamaan isäntänsä paluuta joka päivä yhdeksän vuoden ajan. Patsas on samalla paikalla, jolla Hatchiko odotti kunnes kuoli 8.3.1935, ja se on nykyään suosittu tapaamispaikka. Hatchiko itse pääsi täytettynä Japanin luonnontieteelliseen museoon.



Koska lapsemme ovat suuria japanilaisen animaation faneja, piti meidän tietenkin käydä myös Studio Ghiblin museossa. Museo oli hieno. Kuvassa kuopus ja Totoro:

Yövyimme Tokiossa ystäväperheen luona, missä meitä hemmoteltiin mukavan seuran lisäksi hapankorpuilla, Presidentti-kahvilla ja Fazerin suklaakonvehdeilla. Epäilemme että erään aamun pieni maanjäristyskin oli ihan meitä varten tilattu.

Viimeisenä iltana ystävämme veivät meidät perinteiseen japanilaiseen kylpylään. Kokemus oli mahtava! Höyryävän kuumissa kylvyissä tunsimme itsemme ihan kuumissa lähteissä kylpeviksi japaninmakakeiksi, joita olemme luonto-ohjelmissa naureskelleet.

Terveiset täältä Kiinasta sinne Tokioon ja iso kiitos!


Tässä vielä Tokion valoja esikoisen kuvaamina:

Palattuamme Kiinaan saimme pian huomata, että täällä vuoden vaihtumiseen liittyvät hulinat yhä vain jatkuvat. Raketit paukkuvat aamusta iltaan, ja iltakymmeneltä pahoja henkiä karkotetaan raketeilla oikein toden teolla.

Hiroshima

Neljäntenä päivänä teimme junalla päiväretken Kiotosta Hiroshimaan. Retki oli kaikkea muuta kuin huviretki, sillä sodan ja atomipommin jäljiltä kokonaan uudelleen rakennetun Hiroshiman yllä tuntui leijuvan apea, unenomainen, tunnelma.

Hiroshiman rauhanmuistomerkki, "The Atomic Bomb Dome", on entinen messuhalli. Se jäi lähes ainoana koko kaupungissa atomipommin jäljiltä pystyyn elokuun 6. päivänä 1945. Rauniot tekevät voimakkaan vaikutuksen ohikulkijaan, tuntuu kuin koko kaupunki hiljenisi tämän muistomerkin kohdalla.

Kävimme myös Hiroshima Peace Memorial -museossa, josta perheemme naisten piti jo kesken ensimmäisen näyttelyhuoneen päästä ulos ja saada jotain iloisempaa ajateltavaa. Miehet kiersivät urheasti läpi melkein koko museon.

Läheisessä puistossa oli Sadako Sasakin patsas. Kuva esikoisen ottama.

Sadakon tarina:

Sadako oli kaksivuotias altistuessaan voimakkaalle säteilylle atomipommin räjähtäessä. Luultavasti säteilyn seurauksena Sadako sairastui kymmenen vuotta myöhemmin leukemiaan. Sairaalassa ollessaan Sadako alkoi taitella paperikurkia, sillä japanilaisen tarinan mukaan mikä tahansa toive toteutuu jos taittelee tuhat paperikurkea. Sadako ehti taitella 644 kurkea ennen kuolemaansa.



Sadakon patsaan luona vierailevat tuovat tullessaan värikkäitä paperikurkiseppeleitä, jotka ripustetaan patsaan lähellä oleviin kaappeihin. Vuosien varrella kurkia on tuotu kymmeniä miljoonia, ja paperikurjesta onkin tullut rauhan symboli.

Meidänkin lapset taittelivat kurjet Sadakon muistolle.

Tuntuu ikävältä sanoa, mutta pääsy paluumatkalle kohti Kiotoa tuntui helpotukselta.



Seuraavana aamuna lähdimme Shinkansenilla (luotijunalla) kohti Tokiota. Matkalla ihastelimme komeaa Fuji-vuorta. Fujin uskotaan tuovan onnea sille, joka sen näkee, joten muiden matkustajien (eikä pelkästään turistien) tavoin halusin varmistaa onnekkuuteni ja napsin muutaman kuvan kovaa vauhtia etenevän junan ikkunasta. Jospa Fuji näin tuo onnea teillekin, blogilukijani.

Tokio, täältä tullaan!

Gion, Kioto

Seuraavan aamun herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Gionin kaupunginosaan.

Teattereistaan, teehuoneistaan ja perinteiseen tyyliin rakennetuista, suojelluista, kortteleistaan tunnettu Gion on Kioton kuuluisin kaupunginosa.

Kaikkein tunnetuin Gion on kuitenkin geishakortteleistaan. Tässä kolme kikattavaa maikoa eli geishaoppilasta:

ja paparazziperheemme vesat:

Illalla herkuttelimme teppanyaki-ravintolassa...

ja maistelimme kuumaa sakea.

Seuraavaksi Hiroshimaan...

Kioton temppelit

Saavuimme Kiotoon myöhään sunnuntai-iltana. Yövyimme perinteisessä japanilaisessa majatalossa, ryokanissa. Huoneiden lattioilla oli tatami-matoilla futon-patjat, tyynyt olivat kovia kuin kivet, ovet paperisia liukuovia ja kaikille oli omat tohvelit ja yukatat (kimonon tyyppiset aamutakit). Tyynyille oli taiteltu kauniit origami-kurjet.

Huone tuntui ihanan japanilaiselta ja romanttiseltakin, kunnes aamulla heräsimme selät ja niskat kankeina.

Aamu oli kuitenkin uskomattoman kaunis, joten pienet kivistykset unohtuivat. Ihastelimme lakkaamatta kuulaan aurinkoista ja viileää talvisäätä sekä upean sinistä taivasta, jollaista emme ole Kiinassa ilmansaasteiden läpi nähneet lainkaan. Tuntui hassusti melkein siltä kuin olisimme heränneet Suomessa.

Kiotossa ei ole lainkaan pilvenpiirtäjiä, mikä saa kaupungin tuntumaan melkeinpä pikkukaupungilta.

Koska Kioto on kuuluisa lukuisista, lähinnä buddhalaisista, temppeleistään, päätimme heti ensimmäisenä päivänä tehdä kierroksen edes osassa niistä seitsemästätoista (!) temppelistä, jotka Kiotosta ovat päässeet Unescon maailmanperintölistalle.


Tässä muutama:

Daitokujin temppelialue, jossa näimme myös lunta!

Daitokujissa oli turistin paleleviin jalkoihin tarjolla tohvelit, mutta muissa temppeleissä kuljettiin sukkasillaan. Villasukille olisi totisesti ollut käyttöä!

Kinkakuji, kultaisen paviljongin temppeli, on ehkä Kioton tunnetuin. Kultainen paviljonki on päällystetty lehtikullalla ja sen katolla seisoo kultainen feeniks-lintu. Kaupungin toisella laidalla on hopeisen paviljongin temppeli, Ginkakuji.

Temppeleiden lisäksi ihastelimme kauniita puutarhoja.

Ryoanji, rauhallisen lohikäärmeen temppeli, on zenbuddhalainen temppeli ja kuuluisa zen-puutarhastaan. Kivipuutarhassa on kaikkiaan viisitoista kiveä, mutta katsoopa mistä suunnasta tahansa voi kerralla nähdä vain neljätoista kiveä. Testattu on.

Tässä vielä muutamia tapoja temppelissä rukoilemiseen:

Japanin valokuvapäiväkirja jatkuu...