tiistai 28. joulukuuta 2010

Kiinalainen joulumme

Kiinalaiset eivät vietä joulua, tosin kaupallinen joulu lahjoineen ja koristeineen tekee kovasti tuloaan. Me päätimme kuitenkin lähteä Hong Kongin puolelle joulunviettoon siinä toivossa, että brittiläisten siirtomaa-ajoista olisi kaupunkiin jäänyt jonkinlaisia jouluperinteitä.


Jouluaattona kuljeskelimme ihailemassa Hong Kongin uutta ja vanhaa arkkitehtuuria sekä kaupungin valoja.























































































Aattoiltana löysimme aivan sattumalta kapean kujan varresta hauskan pienen temppelin, jossa suitsukkeet tuoksuivat ja jonka alttarille oli tuotu hedelmiä.




















































































Joulupäivänä yllätimme lapset viemällä heidät Hong Kongin Disneylandiin. Hauskan päivän päätteeksi kuopus totesi, että "tämä oli kyllä hyvä joululahja!" Esikoinen viihtyi päivän kameran takana ja Disneyland- kuvat ovatkin hänen ottamiaan.
















































































































































Tässä perheemme joulupäivän iltapalalla:




Tapaninpäiväajelut hoituivat komeasti kaksikerroksisen raitiovaunun yläkerrassa sekä Star Ferryllä ja metrolla kotiinlähtiessä.

Meillä oli todellakin erilainen, mutta kuitenkin joulun tuntuinen joulu. Kotiin tultua oli sellainen olo kuin olisi käynyt ulkomailla, niin erilainen Hong Kong on tähän manner-Kiinaan verrattuna. Kotiinpaluun tunne oli mukava.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti